290512

Oon aamuisin tosi kiukkuinen enkä jaksaisi jutella edes säästä, ellei se ole aamutoimieni kannalta oleellista. Etenkin, jos koko yö on mennyt valvoessa ja Ossin kuorsausta kuunnellessa. Aamuisin on kuitenkin hyvä alkaa vatvoa mitä typerämpiä asioita. Nimittäin Ossi ei osaa antaa asioiden olla. Ei sitten millään.


Tänä aamuna, klo 6.10, alettiin vääntää siitä, mitä veistä käytetään milloinkin. 


Olin eilen tehnyt Ossin herkkuruokaa ja leikannyt lihaa ja kanaa leipäveitsellä. Miksikö? Koska mulle se on yksi paskan hailea millä veitsellä leikkaan pari sivallusta. Otin pöydältä leipäveitsen, koska se oli muutenkin jo menossa tiskiin enkä halunnyt sotkea joka ikistä talon veistä yhden illan aikana (koska minä ne tiskit joudun kuitenkin hoitamaan..).


Tänä aamuna Ossi halusi leikata itselleen limppua, mutta ei löytänyt leipäveistä. Sanoin sen olevan tiskikoneessa yltä päältä kanassa, joten otapa toinen veitsi. "Millä vitun järjellä sä leikkaat kanaa leipäveitsellä, vaikka tässä on lihaveitsikin telineessä?" Selitin logiikkani veitsien likaantumisesta, joka oli mitä ilmeisimmin epäpätevä.


"Ei näitä veitsiä täällä huvin vuoks oo montaa eri sorttia."
"Juu ei, mutta eiköhän se leipä leikkaannu tänään jollain toisellakin veitsellä. Ellet sitten halua alkaa tiskata."
"Ei se nyt oo ideana että leikkaantuuko se leipä, vaan se, että tossa sun toiminnassa ei oo taas mitää tolkkua."


Pyörittelin silmiä, sanoin puoliääneen: "On taas tärkeetä", ja menin työhuoneeseen pakkaamaan tavaroitani.


Ossi tuli perässä ja ihmetteli: "Mitä sä ny taas kiukuttelet?" 


Ai minä? Minä kiukuttelen? 
Niinhän se taisi mennäkin.

240512

Auto on hyvä paikka riidellä. Kun edessä on vajaa 600km automatka sukujuhliin, ei kummallakaan ole mahdollisuutta perääntyä ja kadota paikalta tekosyihin vedoten. Asiat on pakko jutella halki. 


Välissä ei ole aikaa miettiä selityksiä tekemisilleen. 


Mykkäkoulu on tietysti vaihtoehto, mutta ainakin toisen on pakko kuunnella sinua. Ellei sitten ole pokkaa laittaa musiikkia täysille (onneksi silti molemmat etupenkillä istujat ylettyy volume-nappiin). 

160512

Ossin kauluspaita kaipaa pesua.


"Kulta, mun kauluspaita pitää pestä."
"Pesen huomenna, kun on muutakin vaaleeta pyykkiä."
"Ja ne vaaleet farkut kans. Ne, mitkä on jo monta viikkoo unohtunu."
"Unohtunu? Ei ne mitään unohtunu ole."
"Mikset sitten oo pessyt niitä?"
"En tienny että ne kaipaa pesua.."
"Ne on ollu jo kauan tuolla sohvalla likasena!"
"Niin no. Voisit ehkä ilmottaa, jos ne pitää pestä. Tai vaikka pestä ne ite."
"Luulin, että sä tajuaisit sanomattakin ne pestä!"




Miehet. Älkää olettako. Naiset tekee asiat kuitenkin väärin.

150512

Facebook on ihmeellinen paikka. Siellä tulee vietettyä päivittäin tunteja.


Siellä on helppo jutella ystävien, sisarusten ja vanhojen tuttujen kanssa. Tai salaa entisten rakkaiden kanssa. Yhteiseltä tietokoneelta, jolla on automaattikirjaus kummankin tileille, olisi mustasukkaisen puoliskon helppo päästä näihin salaisiin, yksityisiin keskusteluihin. 


Itse olen muutaman kerran meinannut vajota niinkin alas, että olisin mieheni FB-tilille kirjautunut ja käynyt hänen keskusteluja lukemassa. En kuitenkaan niin ole tehnyt. Se on väärin. Ei ne turhaan ole nimeltään "yksityisviestejä".


En ole tehnyt sitä edes sen jälkeen, kun sain selville, että mieheni oli käynyt lukemassa minun keskustelujani. Vain niitä, jotka oli käyty miespuolisten ihmisten kanssa. Yksi näistä on entinen poikaystäväni vuosien takaa, jonka kanssa olen yhä väleissä, mutta näemme vain sen verran mitä satumme törmäämään terassilla tai baarissa. Juttelemme toisinaan, ehkä kerran pari kolme kertaankuukaudessa. Mutta nyt jokainen keskustelu on luettu. Ei niissä mitään salaista ole, mutta totta vie se harmittaa, kun yksityisyyteeni on kajottu. 


Luetaankohan kaikki tekstiviestinikin?

Kun sain selville keskustelujeni salalukemisesta, vaihdoin salasanani ja otin automaattikirjauksen pois. Mieheni ihmetteli miksi niin tein, ja sanoin että kone varmaan sekoilee. En halunnut heti kertoa. Mutta mitäpä teki? Mies, joka lykkää asioita, alkoi oikopäätä etsiä vikaa koneesta korjatakseen asian. Sanoin, että ei sillä ole väliä, että voin kyllä kirjoittaa salasanani joka kerta, kun yhteistä konettamme käytän. Hän kuitenkin halusi korjata sen. Miksi? No, miksiköhän.


Myöhemmin, kun mieheni syytti minua liiallisesta mustasukkaisuudesta, otin FB-asian esille. Hän ei edes kieltänyt. Ei selitellyt, ei kertonut syytä. Ei pyytänyt anteeksi. Mutta ei kieltänyt.


---------


Miehelleni on kyllä pakko keksiä nimi näitä tekstejä varten... Helpottaisi kummasti. Kutsuttakoon häntä Ossiksi. Mielikuvituksellista, eikö, sillä katson juuri eilisiä Salkkareita.

130512

Jääkiekkoa. Formulaa. Autoja. 


On mukavaa, että on harrastuksia ja miellyttävää, omaa tekemistä vapaa-ajalla. Itsekin käyn pitkällä lenkillä lähes päivittäin ja katson jokaisen Suomen MM-lätkäpelin + muita mielenkiintoisia pelejä. Se ei silti ole mikään syy siihen, että ei jaksa/ehdi huomioida puolisoansa tarpeeksi. 


Jos väsyttää, voisi mennä hieman aiemmin nukkumaan, eikä roikkua netissä autoja kuolaten. Juurihan meille ostettiin uusi auto!


Jos ei ehdi puolta tuntia illassa rauhoittua kullan kainalossa, voisi suunnitella ajankäyttönsä paremmin. Tehdä asiat ajoissa, ettei keskellä yötä tarvitse alkaa etsiä aamulla tarvittavia papereita tai kirjoittaa puoleen yöhön mennessä palautettavia esseitä ja tutkielmia loppuun. Aikaa on kuitenkin ollut päiviä tai viikkoja, joten asiat voisi edes joskus hoitaa ajoissa. Itsekin syyllistyn siihen, että jätän asiat viimetippaan. Mutta että aina, aina ! Joka ilta, kun huomaa, että herätykseen aikaa kuusi tuntia, täytyy alkaa toimittaa jotakin mitä ei voi aamuksi jättää. Ja sitä asiaahan mies ei itse osaa. "Kulta, missä ne mun paperit on?" Voi kulta rakas, en tiedä. Sinunhan ne on. Ja sitä paitsi olen jo unessa, joten en jaksa ajatella.


On se kumma, kun aikuinen mies ei opi.

110512

Sanotaan, että parisuhteessa pitäisi keskustella siitä, missä menee pettämisen raja, jotta kumpikin tietää mikä on sallittua ja mikä ei. Niin itsekin oon ajatellut. 


Mutta entä, jos otat asian puheeksi miehesi kanssa, ja tämä sanoo ensimmäisenä: "Ai mä en riitä sulle? Sä aiot vai pettää mua? Vai ootko pettäny jo, ja haluat nyt selvittää oliko se sallittua vai ei?"


Ei, ei, ei. En ole pettänyt, enkä aiokaan. En ikinä. Miten saan mieheni tajuamaan? Tuskin mitenkään. Kaikkeni olen yrittänyt.


Mutta. Haluaisin vain tietää mitä mieltä mieheni on siitä, että esimerkiksi halaan kaveripoikaa, kun näemme pitkästä aikaa. Tai vietän aikaa miespuolisten ystävieni kanssa, joita mulla on useita, tai jutellen pintaakin syvemmistä asioista heidän kanssa. Toisinaan on helpompaa, kun teen sen salaa. En siksi, että olisi jotakin salattavaa. Vaan siksi, että näin pääsen helpommalla. 


Onko tällaisten asioiden kertomatta jättäminen pettämistä? Vai pelkästään valehtelua? En tiedä, mutta sen tiedän, hyvä asia se ei ole. 


Vihaan valehtelemista. Vihaan valehdella, vihaan kun mulle valehdellaan. 
Taidan olla tekopyhä. Itsekäs. 


Mutta en aio valita mieheni ja ystävieni välillä. Jos he eivät tule keskenään toimeen, en sitä vaadi. Ei heidän tarvitse viettää aikaa toistensa kanssa. Mutta molemmat ovat minulle tärkeitä. Kumpa nekin sen ymmärtäisi...