Facebook on ihmeellinen paikka. Siellä tulee vietettyä päivittäin tunteja.
Siellä on helppo jutella ystävien, sisarusten ja vanhojen tuttujen kanssa. Tai salaa entisten rakkaiden kanssa. Yhteiseltä tietokoneelta, jolla on automaattikirjaus kummankin tileille, olisi mustasukkaisen puoliskon helppo päästä näihin salaisiin, yksityisiin keskusteluihin.
Itse olen muutaman kerran meinannut vajota niinkin alas, että olisin mieheni FB-tilille kirjautunut ja käynyt hänen keskusteluja lukemassa. En kuitenkaan niin ole tehnyt. Se on väärin. Ei ne turhaan ole nimeltään "yksityisviestejä".
En ole tehnyt sitä edes sen jälkeen, kun sain selville, että mieheni oli käynyt lukemassa minun keskustelujani. Vain niitä, jotka oli käyty miespuolisten ihmisten kanssa. Yksi näistä on entinen poikaystäväni vuosien takaa, jonka kanssa olen yhä väleissä, mutta näemme vain sen verran mitä satumme törmäämään terassilla tai baarissa. Juttelemme toisinaan, ehkä kerran pari kolme kertaankuukaudessa. Mutta nyt jokainen keskustelu on luettu. Ei niissä mitään salaista ole, mutta totta vie se harmittaa, kun yksityisyyteeni on kajottu.
Luetaankohan kaikki tekstiviestinikin?
Kun sain selville keskustelujeni salalukemisesta, vaihdoin salasanani ja otin automaattikirjauksen pois. Mieheni ihmetteli miksi niin tein, ja sanoin että kone varmaan sekoilee. En halunnut heti kertoa. Mutta mitäpä teki? Mies, joka lykkää asioita, alkoi oikopäätä etsiä vikaa koneesta korjatakseen asian. Sanoin, että ei sillä ole väliä, että voin kyllä kirjoittaa salasanani joka kerta, kun yhteistä konettamme käytän. Hän kuitenkin halusi korjata sen. Miksi? No, miksiköhän.
Myöhemmin, kun mieheni syytti minua liiallisesta mustasukkaisuudesta, otin FB-asian esille. Hän ei edes kieltänyt. Ei selitellyt, ei kertonut syytä. Ei pyytänyt anteeksi. Mutta ei kieltänyt.
---------
Miehelleni on kyllä pakko keksiä nimi näitä tekstejä varten... Helpottaisi kummasti. Kutsuttakoon häntä Ossiksi. Mielikuvituksellista, eikö, sillä katson juuri eilisiä Salkkareita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti